Alihankinta-messut vahvisti jalansijaansa Pohjoismaiden suurimpana ja johtavana teollisuuden tapahtumana. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetyille Alihankinta-messuille osallistui lähes 23 000 teollisuuden ammattilaista, joista kävijöitä oli yli 17 000. Alihankinnan pääkumppanina toimi Fastems, teemakumppanina Sandvik ja ohjelmakumppanina Dimecc. Alihankinta järjestetään ensi vuonna 30.9.–2.10.2025.
Zeremis® edustaa Tata Steel Nederlandin matkaa yhdessä asiakkaidemme kanssa kohti hiilineutraalia, kestävää maailmaa. Vauhditamme eri hankkeita hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja kierrätyksen lisäämiseksi tavoitellessamme vuoden 2030 päästö- ja kierrätystavoitteemme sekä täysin hiilineutraalia toimintaa vuoteen 2045 mennessä. Muun muassa näihin tavoitteisiin liittyen teräspalvelukeskuksemme Naantalissa saavutti hiilineutraaliuden scope 1 ja 2 -päästöille jo vuonna 2023. Vastuullisena toimittajana ja jo nyt toimiminen ovat yrityksemme arvojen ytimessä.
Nostureiden ja nostolaitteiden käytössä turvalliset nostot ja niiden varmistaminen sekä oikea-aikaiset huollot ja tarkastukset ovat aina omistajan vastuulla. Virallisen tarkastuksen voi suorittaa ainoastaan sertifioitu nosturitarkastaja, joka tuntee kaikki standardit, viranomaisten määräykset ja lait sekä laitevalmistajan ohjeistukset.
Kone- ja metallialalla tehokkaat hitsaustuotantoprosessit ovat keskeisessä roolissa, sillä ne vaikuttavat paitsi valmistusprosessin nopeuteen myös tuotteen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Jotta hitsaustuotannon sujuvuus ja laatu voidaan varmistaa, on tärkeää kiinnittää huomiota useisiin eri osa-alueisiin – aina huolellisesta suunnittelusta ongelmatilanteiden nopeaan ratkaisuun. Miten siis varmistetaan, että hitsaustuotanto toimii optimaalisesti ja mahdolliset ongelmat saadaan korjattua ilman merkittäviä viiveitä?
Vaasalainen SOP-Metal Oy on ottanut käyttöön yli 1,5 miljoonan euron kokonaisinvestoinnin kupari- ja alumiinilattojen sekä virtakiskojen tuotantojärjestelmään sisältäen myös tarvittavat tehdasmuutokset. Kokonaisuus sisältää Fredkon maahantuoman saksalaisen EHRTin Gantry -automaattivaraston sekä HC80 Professional -lävistyskeskuksen. Lisäksi automaattivarastoon on liitetty yksi jo käytössä ollut EHRTin HoleCut lävistyskone.
Kone- ja metalliala on jatkuvassa kehityksessä, ja teknologian nopea eteneminen avaa yrityksille yhä monipuolisempia mahdollisuuksia. Uusien koneiden ja laitteiden investoinnit eivät ole vain kustannuseriä, vaan strategisia siirtoja, jotka voivat nostaa kilpailukykyä, lisätä tuotantotehokkuutta ja varmistaa laadun pysyvyyden.
ISCAR on laajentanut erittäin tehokkaaseen jyrsintään soveltuvien HELI-2000-työkalujen terävalikoimaa.
Metalliteollisuuden menestys alkaa terveellisestä työympäristöstä.
Työturvallisuus on kone- ja metalliteollisuudessa jatkuva huolenaihe, ja se on saanut yhä enemmän huomiota viime vuosikymmeninä. Teknologian ja innovaatioiden kehitys on tuonut alalle uusia mahdollisuuksia parantaa turvallisuutta niin työprosessien kuin työympäristön osalta. Yksi merkittävimmistä ja usein aliarvioiduista osa-alueista on työpaikan sisäilman laatu. Kuinka sisäilman laatu vaikuttaa työhyvinvointiin ja miten uudet teknologiat voivat parantaa työturvallisuutta ja työntekijöiden terveyttä erityisesti konepajoissa?
Yritykset etsivät uudenlaisia, inspiroivia ympäristöjä seminaarille tai workshopille – ja aika usein energiaa ja oikeanlaista fiilistä etsitään luonnosta. Meren rannalla Salossa, Teijon historiallisessa ruukkikylässä sijaitseva Villa Seaview on yksi esimerkki kohteesta, jonka rento, vanhaa maailmaa huokuva ilmapiiri saa ajatukset lentoon.
Kaksi johtavaa valmistusteknologia ja -automaatiotoimittajaa, Pemamek ja Fastems, ovat allekirjoittaneet EFM Group Oy:n kanssa sopimuksen joustavan valmistusjärjestelmän (Flexible Manufacturing System, FMS) toimittamisesta. Ratkaisussa yhdistyvät Fastemsin älykäs tuotannonohjaus ja automaatio sekä Pemamekin hitsausratkaisut. Järjestelmä kykenee joustavaan ja tehokkaaseen toimintaan vaihtelevassa erätuotannossa – hitsausprosessi toimii itsenäisesti tarvittaessa 24/7.
On kyse sitten metalliteollisuudesta, konepajoista, juoma- tai rakennustarviketeollisuudesta tai autonvalmistuksesta – monipuoliset ja tehokkaat 4-mallisarjan sähkökäyttöiset ja nelipyöräiset vastapainotrukit ovat täydellinen valinta, kun tarvitaan raskaiden kuormien nopeaa käsittelyä yrityksen sisäisissä siirroissa sisällä ja ulkona.
Telko Oy:n edustamaan Castrol brändiin kuuluu Hysol XBB-tuotesarja, joka on turvallinen, toimintavarma, käytettävyydeltään laaja-alainen sekä ympäristöystävällinen työstöneste Castrol Hysol SL 50 XBB. Boori- ja biosidivapaa Castrol Hysol SL 50 XBB on pitkäikäinen ja sen avulla koneisiin ei muodostu tyypillisiä työstönesteitä vaivanneita ongelmia, kuten bakteeri-, home-, hiiva- ja sieniongelmia.
Lapela Technology Oy on ollut eturintamassa yhteistyörobottien (cobottien) integroinnissa teollisiin prosesseihin, hitsauksen, lavauksen ja konepalvelun osa-alueilla. Nämä edistysaskeleet osoittavat, kuinka cobotit parantavat tehokkuutta, tarkkuutta ja turvallisuutta valmistusympäristöissä.
Mikkelissä pääkonttoria pitävä Casemet Group jatkaa investointeja tuotantoprosessiensa sekä valmistuksensa energiatehokkuuteen ja joustavan automaation tuottavuuteen. Pärnun tehtaalla otetaan käyttöön Baltian ensimmäinen Salvagninin S1 kombi lävistys- ja kuitulaserleikkauskeskus, johon on integroitu kompakti MTW -automaattivarasto niin levynipuille kuin leikatuille aihioille.
Hämeenlinnalainen Delva on erikoistunut metallien 3D-tulostamiseen vaativiin teollisiin kohteisiin. Tulostamisen mahdollisuudet ovat erittäin laajat. Usein tulostamalla säästetään aikaa, rahaa ja materiaalia, ja parhaimmassa tapauksessa myös lisätään työturvallisuutta.
Alansa markkinajohtaja Aurajoki Oy toteutti merkittävän investoinnin Suomeen avaamalla 1.7.2024 uuden huippumodernin kuumasinkityslaitoksen Lietoon.
Tehokas ilmavaihto on investointi yrityksen tärkeimpään resurssiin eli työntekijöihin. Työnteko on mukavampaa, kun hengitettävän ilman laatu on hyvä ja laitteet pysyvä puhtaana. Työntekijät viihtyvät, sairauspoissaolot vähentyvät ja työteho kasvaa. Yrityksen tuottavuus paranee ja kilpailukyky vahvistuu.
Sopimusvalmistaja AM-Koneistus on investoinut uuteen konekantaan, jonka avulla yritys koneistaa mittatarkkoja, korkealaatuisia kappaleita vaativiin käyttökohteisiin. AM-Koneistus valmistaa sekä suuret että pienet sarjat asiakkaan toiveiden mukaisesti.
ISCARin 1990-luvulla suunnittelemat HELIMILL-terät olivat merkkipaalu ja suuri edistysaskel jyrsinnässä. Nousullinen teräsärmä ja suunnikkaan muotoinen teräpala (Kuva 1) antavat työkalulle useita etuja. Sulavan leikkuun lisäksi, se on vahvempi ja tarkempi kuin aiemmat suorasärmäiset terät.
Nokialla toimiva TP-Cleantech Oy tarjoaa laserpuhdistusta ja muita erikoispuhdistuspalveluja teollisuuden toimijoille. Nykyaikainen laserpuhdistus on tehokas ja pintoja kuluttamaton puhdistusmenetelmä, jolla on paljon käyttökohteita.
Trutec Oy, tunnettu nopeista ja kustannustehokkaista rakennusratkaisuistaan, on vakiinnuttanut asemansa teräsrakenteiden, hallipakettien ja julkisivuverhousten vahvana toimittajana. Yritys on innovatiivinen ja projektinjohtomalli on ollut keskeinen tekijä sen jatkuvassa ja vahvassa kasvussa. Tämä ainutlaatuinen malli mahdollistaa Trutecin vastata joustavasti ja tehokkaasti eri toimialojen vaativiin tarpeisiin, tarjoten räätälöityjä ratkaisuja muun muassa logistiikkakeskuksille, datakeskuksille, teollisuuslaitoksille ja uusinta teknologiaa hyödyntäville kierrätyslaitoksille.
Italialainen Nitty Gritty on valmistanut elektrokemiallisia peittauskoneita ruostumattomien ja haponkestävien hitsien peittaukseen ja passivointiin jo melkein 30 vuotta. Yhtiön perusti Michele Lapelosa vuonna 1995 Ferraristakin tunnetun Modenan moottorilaakson kainalossa Spilambertossa.
SEW-EURODRIVE tunnetaan varsinkin vaihdemoottoreistaan. Nykyisin tuotevalikoima koostuu niiden lisäksi teollisuusvaihteista, taajuusmuuttajista, servokäytöistä ja hajautetusta käyttöautomaatiosta. Yhtiö tarjoaa myös laajasti palveluita, kuten suunnittelua, mitoitusta, laitevalintaa ja huoltopalveluita.
Vuonna 2026 uudistuva energiatehokkuuslaki asettaa monille pk-yrityksille velvoitteen toteuttaa energiakatselmus neljän vuoden välein. Lain piiriin tulevat yritykset voivat ennen vuotta 2026 toteuttaa valtion tukeman energiakatselmuksen ja hyödyntää tuloksia lakivelvoitteiden täyttämisessä. Tuki pitää kuitenkin hakea jo vuoden 2024 aikana.
Yritysvastuullisuus on noussut keskeiseksi kilpailutekijäksi kaikilla teollisuuden aloilla, eikä konepajateollisuus ole poikkeus. Konepajojen, jotka perinteisesti keskittyvät raskaan teollisuuden tarpeisiin, on nyt entistä tärkeämpää huomioida vastuullisuus osana liiketoimintaansa. Yritysvastuullisuus ei ole pelkästään ympäristöasioiden huomioimista, vaan se kattaa myös sosiaalisen ja taloudellisen vastuun. Miksi konepajan kannattaa kehittää yritysvastuullisuuden valmiuksia ja miten se voi tuottaa merkittäviä hyötyjä liiketoiminnalle?
Uudistumassa oleva koneasetus sekä harmonisoidut standardit asettavat uusia vaatimuksia konevalmistajille. Koulutus auttaa valmistajia kehittämään koneet turvallisiksi ja standardien mukaisiksi. Ulkopuolisen tahon myöntämä sertifikaatti todentaa standardien täyttymisen.
Useissa tilanteissa eri metallikappaleet saattavat vaatia jonkinlaista pintakäsittelyä, jotta niihin saadaan lisää lujuutta ja käyttöikää. Pintakäsittely muokkaa kappaleen pinnan ominaisuuksia, mutta samalla se usein myös suojaa kappaleen sisempääkin osaa. Metallipintoja on mahdollista käsitellä monin tavoin. Oleellista on pinnoitteen kestävyys.
Pännäisissä toimiva sadonkorjuu- ja ruokinta-, kivien keräämis- ja vesakonraivauslaitteiden innovatiivinen valmistaja Elho Oy päätti uudistaa strategiansa. Yritys luopui lopputuotteidensa omasta laserleikkaamisesta ja koneistamisesta, koska ne on helppo ostaa ulkoa. Sen sijaan Elho päätti panostaa maalaamiseen. Uusi ja kehittynyt suuren kapasiteetin maalausjärjestelmä hankittiin lopulta Spraytecin ja Adalin yhteistoimituksena
Tibnor on Pohjoismaiden ja Baltian johtava terästen jakelukanava. Yhtiö tarjoaa markkina-alueen laajimman valikoiman teräs- ja metallituotteita sekä palveluita. Yhtiö on osa SSAB- konsernia, joka on maailman kärkeä fossiilivapaan teräksen tuotannossa.
Tikkurila on osa PPG:tä. Yhdessä asetamme alalle uudet standardit, ylitämme odotukset ja tarjoamme jatkossakin samoja korkealaatuisia teollisuuspinnoitteita.
Kestävä kehitys on erottamaton osa sopimusvalmistaja HANZAn paikallisiin valmistusklustereihin pohjautuvaa liiketoimintamallia. HANZAn tavoitteena on tuottaa asiakkailleen lisäarvoa kestävän kehityksen etulinjassa.
Ennakoimattoman seisokin tuntihinta Suomessa? – 154 000 euroa. Ennakoivan kunnossapidon rooli laajenee ja syvenee, tyypillisesti digimaustein ryyditettynä.
Konepajoille laadunvalvonta on elinehto - mutta mistä tietää, mikä on riittävä tarkastusten taso? NDT-tarkastaja Markus Kumpumäki Nondest Oy:stä tietää vastauksen.
NDT (non-destructive testing) eli ainetta rikkomaton testaus on nippu tarkastusmenetelmiä, joita käytetään mm. hammaspyörien, valujen ja hitsien tarkastamiseen – valmista lopputuotetta rikkomatta.
Uranajo on erityisen haastavaa raskaassa teollisuudessa, kuten öljy-, kaasu-, kaivos- ja laivateollisuudessa, sekä voimantuotannon sovelluksissa. Näiden teollisuuden alojen työkappaleet vaativat niiden suuren koon vuoksi usein myös erikoistyöstökoneita.
Paineilma on yksi tärkeimpiä käyttöhyödykkeitä konepajoilla. Paineilman virratessa energiaa kuluu: arvioiden mukaan konepaja- ja metalliteollisuus käyttää kaikesta käyttämästään sähköstä vähintäänkin 10% paineilman tuottamiseen ja jalostamiseen. Mutta mitä tehdä, kun paineilmajärjestelmässä on kymmenittäin vuotoja ja energiaa ja ihan puhdasta rahaa haihtuu harakoille tuhansien eurojen edestä vuosittain?
Raudan ja muiden metallien kierrätys on tärkeä osa nykyaikaista kiertotaloutta. Oikeanlaisella kierrätyksellä erilaiset metalli- ja rautaromut saadaan tehokkaasti takaisin valmistavan teollisuuden käyttöön. Samalla voidaan vähentää ympäristöpäästöjä ja säästää luonnonvaroja.
Aqua Clean Oy on Pohjoismaiden suurin teollisuuspesukoneiden valmistaja. Yhtiö on vuonna 1993 perustettu perheyritys ja se toimii maailmanlaajuisilla markkinoilla. Pääasialliset toimialat ovat konepaja- ilmailu ja rautatieteollisuuden parissa.
Certex on Euroopan suurin teräsköysien ja nostoapuvälineiden toimittaja, ja monipuolinen palveluyritys, joka tarjoaa kattavasti myös teollisuusnostureiden tarkastukset ja huollot, nostoapuvälineiden ja putoamissuojaimien tarkastukset sekä asiakaskohtaisia erikoisnostoapuvälineitä ja niiden suunnittelupalveluita.
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään jälleen Oulun Ouluhallissa 22.–23.5.2024. Näytteilleasettajapaikat on loppuunmyyty, ja tapahtuman ohjelmalava täyttyy mielenkiintoisista ja taatusti ajankohtaisista puheenvuoroista.
Pohjoinen Teollisuus – tapahtuma kokoaa ison joukon Pohjolan teollisuuden toimijoita Ouluun. Tibnor tuo esille markkinoiden laajimman palveluvalikoiman ja monipuolisen osaamisensa.
Sisälogistiikan liikenneonnettomuuksien riskiä voi pienentää merkittävästi törmäyksenestojärjestelmän avulla. LED-projektoreihin ja liiketunnistimiin perustuva dynaaminen ALIS Shield -järjestelmä mukautuu ja skaalautuu erilaisiin käyttötarpeisiin.
Teollisuuden tarpeisiin suunnitellut, uusiutuvista raaka-aineista valmistetut työstönesteet ja puhdistusaineet ovat kilpailukykyinen vaihtoehto fossiilisista raaka-aineista valmistetuille tuotteille. Joutsenmerkityt Kiilto Pro -tuotteet ovat ympäristöystävällisiä ja teknisiltä ominaisuuksiltaan huippuluokkaa.
Titaanien ja erikoisseoksien maailmanlaajuinen varastonpitäjä ja toimittaja Titanium Gateway on toiminut Suomessa helmikuusta 2020 lähtien. Asiakastarpeista ja niiden täyttämisestä ponnistava yritys on kasvanut kovien kasvutavoitteidensa mukaisesti ja on nyt muuttanut uusiin laajempiin toimitiloihin Tukholmassa.
Teollisuuslaitoksissa käytetään tyypillisesti tarpeettoman korkeita käyttöpaineita ja hukataan ilmaa turhiin syöttöihin ja vuotoihin. Ilma ei sinänsä maksa mitään, mutta sen paineistaminen on energiaa kuluttavaa ja kallista.
Sekä standardinmukaisilla että erikoistyökaluilla on paikkansa tuotannossa. Standardityökalujen monipuolinen valikoima soveltuu laajalti erilaisille työkappaleille ja monenlaisiin sovelluksiin.
Kun konepajalla pyritään valmistamaan korkealuokkaisia lopputuotteita asiakkaille, tuotannossa ei kannata turvautua heikkolaatuisiin apuvälineisiin. Tämä pätee myös työstönesteiden valintaan. Vaikka leikkuunesteet ovat nykyään aiempaa parempilaatuisia sekä entistä turvallisempia ja käyttäjäystävällisempiä, kannattaa yhä kiinnittää erityistä huomiota leikkuunestejärjestelmiin ja niiden kehittämiseen.
JPS Avarti-Met Oy on ostanut liiketoimintakaupalla Nekopa Oy:n konepajatoiminnan. Tammikuussa tehty kauppa koskee Nekopa toiminimeä ja liiketoimintaa. Kauppa lisää ostajan asiakaskuntaa ja ammattitaitoa.
Veslatecilla päätettiin itse kehittää kierteytysautomaatti, koska markkinoilta ei löytynyt sopivaa laitetta. Uudella laitteella yritys hakee uudenlaista kilpailuetua leikattujen osien kierteytykseen.
Mittava investointi uuteen, järeään Okuma MULTUS B750 W4000 LBB -monitoimisorviin ja vaakakaraiseen CNC-työstökeskukseen nostaa Memar Oy:n työstökapasiteetin uuteen kokoluokkaan. Investoinnilla Memar vastaa koneen rakennuksen ja prosessiteollisuuden kunnossapidon asiakastarpeisiin.
Pari vuotta sitten HEIDENHAIN aloitti TNC7-ohjauksen myötä uuden luvun koneistuksessa. Tämä ohjaus tukee käyttäjää suunnittelusta valmiiseen kappaleeseen, yksittäiskappaleista sarjatuotantoon ja yksinkertaisesta urasta monimutkaisiin muotoihin.
Kovahitsauksella suojataan kappaleita erilaisia kulumismuotoja vastaan. Menetelmää käytetään muun muassa kuluneiden osien kunnostukseen ja käyttöiän pidentämiseen, mutta kovahitsaus soveltuu myös uusien osien valmistukseen. Tekniikka edellyttää oikein valittuja ja kestäviä hitsauslisäaineita. Pirkanmaalaiselle perheyritykselle sellaisista on kertynyt kokemusta jo pitkältä aikaväliltä.
Oikeanlaisella hitsauksen suojakaasulla on hyvin suuri vaikutus hitsauksen lopputulokseen ja tuotannon tehokkuuteen. Myös kaasuverkoston rakentaminen lisää tuottavuutta. Toisaalta hitsausprosessissa ja kaasuverkostossa voi olla oikeanlainen kaasuseos, mutta vanha verkosto saattaa vuotaa. Sen seurauksena kaasun sekaan pääsee epäpuhtauksia, mikä heikentää hitsauksen lopputulosta. Kaasuverkoston ylläpito vaatiikin säännöllistä huoltoa.
Modernin suomalaisen konepajan on kehityttävä jatkuvasti, jotta sillä on menestyksen edellytyksiä. Näin ajatteli Timo Prittinen, joka tuli ICT-alalta pohjanmaalaisen konepajan STH Steelin toiseksi omistajaksi vuonna 2017.
G-WEIKE uuden sukupolven aikaisempaa paljon kompaktimpi 3-in-1 malli yhdistää samaan koneeseen laserhitsauksen, laserleikkauksen ja laserpuhdistuksen. Pienikokoisempi ilmajäähdytetty laite on ympäristöystävällinen ja vähemmän huoltoa vaativa ja vain 55 kg painavana helppo siirrellä.
Suomalaisten konepajojen työ on kehittynyt vuosien saatossa hiotuksi ja tehokkaaksi teknologiaksi. Olennaisessa roolissa tuolla matkalla on ollut automaation kehittyminen.
Epävarmuuden aikoja elävässä konepajateollisuudessa ollaan juuri nyt odottavalla kannalla ja pidetään investointeja jäissä, ja monessa alan yrityksessä on otettu tuotannon mittarit suurennuslasin alle. Kuinka saada konepaja pyörimään nopeammin, laadukkaammin, virheettömämmin, turvallisemmin ja joustavammin? Tavoitteena on olla iskussa sitten, kun lihavammat ajat taas koittavat.
Jyväskyläläinen mittatalo MLT Machine & Laser Technology Oy on tuonut markkinoille uuden kannettavan 3D-skannerin, joka mullistaa suurten ja monimutkaisten kappaleiden mittauksen. Suuret kappaleet noin 15 metrin pituuteen saakka voidaan nyt mitata paikan päällä nopeasti ja tarkasti olosuhteista riippumatta.
Konepajateollisuudessa kansainvälinen kilpailu kiristyy. Digitalisaatio on päässyt vauhtiin ja uudenlaiset toimintamallit, palvelut ja internetiin kytketyt koneet haastavat toimintamalleja.
Eurooppalainen yhteistyö – onko sellaista?
Taloyhtiön yhteiset tilat: käyttö, oikeudet ja muutosprosessit
Korkeimman oikeuden ratkaisu selventää todisteellisten tiedoksiantojen vaatimuksia
Recruitment insights across Finland and Sweden: whats trending?
Valaistuksen uudistaminen taloyhtiöissä
Kiinteistön talvikunnossapito ja talvikauteen valmistautuminen
Tekoäly mullistaa taloyhtiöiden energiatehokkuuden
Vastuullisuutta ja ennakoivaa huolenpitoa
Sisustusarkkitehti tuo lisäarvoa
Pätevä asiantuntija on hankkeesi tärkein selkänoja
Fiksu kiinteistöomistaja turvaa omaisuutensa monimuotoisen kaupunkiluonnon avulla
Valo luo tilan
Ammattikeittiö- ja siivottavuussuunnittelu
Lindström Talon uusi ilme
Retro, runsaus ja luonnollisuus näkyvät vihersisustuksessa
Tulevaisuuden kylpyhuoneet ja märkätilat
NH Collection Helsinki Grand Hansa herätti eloon historiallisen hotellikorttelin
Digitalisaatiolla on mahdollisuus uudistaa arkkitehtuurin prosessit ja palvelut
Tätä ne eivät opettaneet koulussa: Muoviputkien lämpöliikehdintä
Kolme pointtia onnistuneen putkiremontin taustalla
Miten suunnitella optimaalinen lasirakenne?
Suomen uusiutuvat edusti Energiamessuilla kotimaisen energiakentän kolmea suurinta uusiutuvan energian investoijaa – maatuulivoimaa, merituulivoimaa ja aurinkovoimaa
Energiatehokkuuden johtamisjärjestelmä ETJ+ – askeleena kohti ISO50001-järjestelmää
Suomen Hyötytuulen uusi tutkimus tuulivoiman aluetalousvaikutuksista
Päättäjäbarometri: tuulella ja auringolla on päättäjien vahva tuki
Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella
Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma Alihankinta vahvisti suosiotaan – uudistuksia luvassa ensi vuodelle
Mara protagonist at Orgatec: the office is dynamic and sensorial
Miten ottaa julkisivujen korjausprosessi haltuun?
Selvitys vihreiden investointien talousvaikutuksista: tuulivoima on Suomen talouskasvun suurin mahdollistaja
Autamme asiakkaitamme rakentamaan merkityksellisiä sisältöjä ja kohdentamaan ne oikeille päätöksentekijöille. Toimialakohtaisesti ja mitattavasti!
Tutustu ratkaisuihin ja varaa ILMAINEN MEDIAESITTELY